Kainuulaiset keräävät varoja palvilammaskeitolla

21.4.2019


Oulun Seudun Kainuulaiset järjestää keväiset keittomyyjäiset lauantaina 27. huhtikuuta kello 11–14 Aleksinkulmassa (Aleksanterinkatu 9, Oulu).

Toista kertaa pidettävässä tapahtumassa voi nauttia palvilammaskeittolounaan 10 eurolla. Lapsille sekä veteraaneille aterian hinta on 5 euroa.

– Veteraanipäivän kunniaksi toivotamme erityisen tervetulleiksi sotiemme veteraanit ja heidän puolisonsa. Aleksinkulmaan on esteetön pääsy, joten sinne on helppo tulla, kertoo yhdistyksen varapuheenjohtaja Elsi Salovaara.

Lounaaseen kuuluvat munkkikahvit. Ne voi nauttia myös erikseen 4 euron hintaan, sisältäen santsikupin. Keittoa voi ostaa omiin astioihin kotiin vietäväksi.

– Viime vuonna useampi kävijä osti keittoa mukaansa iltapalaksi tai ilahduttaakseen naapuriaan, Salovaara muistelee.

Tapahtumassa on huomioitu myös pienemmät kävijät. Lapsille löytyy oma puuhanurkkaus, ja onnenpyörässä voittaa joka pyöräytyksellä hauskoja palkintoja.

Myynnissä on myös Kerran tervattu- ja No van! -teksteillä varustettuja paitoja, mukeja, Pihkassa Kainuuseen -kirjoja, jääkaappimagneetteja ja arpoja. Arpajaisissa palkinnot saa mukaansa heti. Käteistä kannattaa varata siis mukaan.

Tapahtuman tuotot suunnataan tervansoutuajan muistomerkin teettämiseen. Muistomerkille on varattu paikka Toppilansalmen alueelta, Punaisen Myllyn läheltä.

– Olemme tyytyväisiä muistomerkin tulevaan sijaintipaikkaan, sillä kyseisellä alueella oli aikanaan tervahovi, jonne tervansoutajat toivat lastinsa purettavaksi ja tarkastettavaksi. Tavoite on, että muistomerkki valmistuu vuonna 2021, Salovaara kertoo.