Toimintaa jatketaan vuoden 2021 puolella

9.12.2020

Kylläpä meitä nyt koetellaan! Kuten kaikki muutkin isommat tapahtumat, myös 17. joulukuuta pidettäväksi suunnitellut jouluiset päiväturinat jäävät pitämättä. Toivotaan, että pääsemme jatkamaan toimintaa suht normaalisti ensi vuoden puolella. Mikäli koronatilanne sallii, vuoden ensimmäiset päiväturinat pidetään 21.1.2021.

 

Onneksi ehdimme pitää yhdistyksen syyskokouksen 12. marraskuuta ihan kasvokkain. Hyväksyimme toimintasuunnitelman ja talousarvion tulevalle vuodelle ja keskustelimme siitäkin, pitäisikö yhdistyksen 50-vuotisjuhlia siirtää jopa vuodella eteenpäin vuoteen 2022. Pidämme jäsenistön ajan tasalla tilanteesta.

 

Halituksessa vaihdetaan vetovastuuta, kun nykyinen varapuheenjohtaja Elsi Salovaara siirtyy puheenjohtajaksi. Erovuorossa olleista hallituksen jäsenistä jatkavat uudella kaksivuotiskaudella (2021–2022) Sofia Yli-Huttula ja Liisa Romppainen. Uusina hallitukseen valittiin Marjaleena Kyllönen ja nykyinen puheenjohtaja Raija Liikamaa. Lisäksi Risto Heikkinen tulee keväällä edesmenneen Juhani Jäälinojan tilalle jatkamaan hänen kaksivuotiskautensa loppuun. Hallituksessa jatkavat 2021 myös Sylvi Savela, Airi Kuvaja ja Olavi Kolehmainen.

 

Tervansoutuajan muistomerkin teosta tehtiin aiesopimus syksyllä kuvanveistäjä Mikko Tapion kanssa. Selvitystyö näyttää lupaavalta ja hyvin todennäköisesti alkuvuonna allekirjoitetaan varsinainen sopimus muistomerkin toteuttamisesta. Sen myötä myös varainkeruukampanja muistomerkin hyväksi laitetaan kunnolla käyntiin. Mikäli sinulla on ideoita siihen, otahan yhteyttä!

 

Paljon mielenkiintoista tapahtuu siis ensi vuonna. Pidetään mieli korkealla tänä haastavana aikana ja muistetaan toisiamme viestein ja soitoin. Kaikki olemme samassa jamassa, se ajatus meitä varmaan helpottaa! :)

 

Oikein levollista ja lämmintä joulunaikaa kaikille!