 Oulusta lähdön jälkeen ensimmäinen pysähdys oli Taivalkoskella Jalavan kaupalla. Elsi poseeraamassa portilla. |  Peräkanaa matkalla kauppakahvilan sisuksiin. |
 Hyllyillä oli monenmoista perinteikästä ihmeteltävää. |  Salin puolella moni säikähti pitkällään olevaa hahmoa, joka tarkemmassa tutkinnassa paljastui nukeksi, ei siis ollutkaan hellettä väsähtänyt asiakas. |
 Kalle Päätalo synnyinpirtissä oli pimeää. |  Kalle Päätalon synnyinkodin pihamaalla otettiin yhteiskuva koko kainuulaisseurueesta. |
![]() Linja-automatkalla arvuuteltiin muun muassa sitä, ketkä ovat tutkimuksien mukaan tunnetuimmat kainuulaiset. Reijo Anttonen keräsi vastauslappuja. | ![]() Veneellinen kainuulaisia matkalla ihastelemaan kivikautisia kalliomaalauksia. |
![]() Julma Ölkyn muinaisella kalliojärvellä kainuulaiselle venekunnalle paljastuivat hienot maisemat. | ![]() Eila ihastui ikihyviksi jylhiin maisemiin. |
![]() Kamerat räpsyivät kilvan maisemia ikuistettaessa. | ![]() Veneessä ei saisi seistä, mutta tässä oli kyseessä hätätilanne, Sohvi oli tarttunut vetoketjusta kiinni penkkiin! |
![]() Matka jatkui viitostien varteen, jossa meitä tervehti Hiljainen kansa. | ![]() Lähikuva muutamasta hiljaisesta. |
![]() Jaakko ja Maikki ostoksilla Hiljaisen kansan naapurissa. | ![]() Sunnuntaiaamuna matkattiin paatilla yli synkän ja sateisen Kiantajärven kohti Ilmari Kiannon Turjanlinnaa. |
![]() Osa oli hoksannut varustautua huononkin sään varalle. | ![]() Ilmari Kiannon kotiseiniä koristivat useat "kansanviisaudet". |
![]() Kirjailijan työpöytä sellaisena kuin se on ollutkin. | ![]() Sunnuntai päättyi Suomussalmen kesäteatteriesitykseen. "Tupa" oli täynnä ja parkkipaikalla busseja kymmenittäin. |
![]() Näytelmässä riitti vauhtia ja huumoria. | ![]() Kiitos ja kumarrus. Kainuulaiset pääsivät paluumatkalle, josta tosin ei jaksettu enää ottaa kuvia. |