Römppäjuhla oli täynnä tunnetta ja taikaa
6.11.2023
Oulun Seudun Kainuulaisten syksyn kohokohtaa, Römppäjuhlaa, vietettiin viime sunnuntaina Oulussa. Ensimmäisen kerran Römppäjuhlia vietettiin vuonna 1993, joten kyseessä olivat 30-vuotisjuhlat. Sadonkorjuujuhlan hengessä tarjolla oli tuttuun tapaan yhdistyksen emäntien tekemää palvilammaskeittoa sekä kotimaakunnasta tilattuja rönttösiä ja piirakoita. - Juhlavuoden kunniaksi joimme nisukahvien sijaan ihan täytekakkukahvit juustoleivän kera, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja, kajaanilaislähtöinen Elsi Salovaara. Yhdistys oli kutsunut juhlapuhujaksi suomussalmelaisen kansanedustaja Merja Kyllösen, joka puheessaan antoi rakkaudentunnustukseen Kainuulle. Viiden tähden Kainuuta suitsuttanut Kyllönen innostui juhlassa myös laulamaan. - Pyydän anteeksi jo etukäteen, tämä ei ole ihan Idols-tasoa, kansanedustaja vitsaili ennen esitystä. Römppäjuhlassa esiintyi myös Madetojan musiikkilukiolaisten bändi Perjantai 14. sekä taikuri Risto Päivinen. Raija Liikamaa kertoi römppäviikkojen perinteestä talonpoikaiskulttuurissa ja yhteislauluja säesti hanuristi Esko Holappa. Juhlaan osallistujat kiittelivät nuorekasta ohjelmaa. Myös kotimaakunnan kansanedustaja oli houkuttanut paikalle uusia kasvoja. - Toivomme saavamme kaikki kolme kainuulaista kansanedustajaa mukaan tapahtumiimme tämän vaalikauden aikana, vinkkaa puheenjohtaja Elsi Salovaara. Oulun Seudun Kainuulaisten syyskausi jatkuu aktiivisesti, tulossa on muun muassa Haluatko kainuulaiseksi -tietovisalla ryyditetty syyskokous sekä joulupuurot, joissa luvassa on arvontaa ja nuoria musiikkiesiintyjiä. Lumo Light -tapahtumaan jalkaudutaan myös porukalla testaamaan Oulun Kulttuurisäätiön lanseeraamaa Tervatarinoiden reittiä.
|