(2013) aloite muistomerkistä

Tervansoutuajan muistomerkistä aloite kaupungille


Oulun seudun kainuulaiset ry:n aloite tervansoudun kulta-ajan muistomerkistä luovutettiin apulaiskaupunginjohtaja Piia Rantala-Korhoselle jäsenillassa 12. syyskuuta. Yhdistyksen mielestä muistomerkki voitaisiin sijoittaa entisen tervahovin alueelle Toppilanrantaan parasta aikaa rakennettavalle asuinalueelle.

Puheenjohtaja Reijo Anttoselta aloitteen vastaanottanut Rantala-Korhonen ei luvannut, että muistomerkki saadaan ja vieläpä toivotulle alueelle, mutta hän kertoi vievänsä aloitteen eteenpäin.
    - En ole varma, missä vaiheessa alueen suunnitelmat ovat, mutta uskoisin, että jollain tavalla siihen on mahdollista vielä päästä mukaan.
     Aloitteessa todetaan, että muistomerkin ei välttämättä tarvitse olla perinteinen patsas. Tekstissä visioidaan, että se voisi olla esimerkiksi tervatynnyreitä muistuttava levähdyspenkki. Jäsenistöstä kuultiin ehdotus, että muistomerkin suunnittelusta voisi järjestää kilpailun tai sen voisi tilata esimerkiksi joltain opiskelijaryhmältä.
    Mahdollisena pidettiin myös varainkeräystä muistomerkin hyväksi. Esimerkiksi kaikki yritykset ja yhdistykset, jotka ovat nimenneet itsensä tervaan liittyen, haastettaisiin siihen mukaan.
    Oulun seudun kainuulaisten keskuudessa "tervansoutajapatsaasta" on haaveiltu neljä vuosikymmentä. 1800-luvulla kukoistaneen tervakaupan asetelma mustaa kultaa tuottaneen Kainuun ja kaupasta voitot käärineiden rannikkokaupunkien kuten Oulun välillä kuuluu myös vuonna 1971 perustetun yhdistyksen säännöissä. Niissä todetaan, että yhdistys "vaalii kainuulaista perinnettä tervaporvarien mailla". Muistomerkki siis toteuttaisi kirjaimellisesti määriteltyä tehtävää.
    Yhdistys on ehdottanut Oulun kaupungin johdolle muistomerkin teettämistä useaan otteeseen vuosikymmenten aikana, viimeksi vuonna 2005 vietetyn kaupungin 400-vuotisjuhlavuoden alla. Ajatus on saanut kannatusta, mutta hanke on jäänyt idean asteelle. Nyt ajan toivotaan olevan kypsä.
    Oulun seudun kainuulaiset haluaa olla mukana haluaa olla mukana aloitteen toteutumisessa.
    - Olemme niin omistautuneita hankkeelle, että yhdistys on valmis satsaamaan vuosikymmenten aikana kertyneitä varoja muistomerkin saamiseksi, kertoo puheenjohtaja Reijo Anttonen. (13.9.2013)

Aloite kokonaisuudessaan

Kuvia jäsenillasta